måndag 4 april 2016

YHDISTYKSEN UUSI PROJEKTITYÖNTEKIJÄ SALLA

                                                                  Hej!

Olen Sallamaaria Dyster, 22- vuotias nuori nainen ja aloitin juuri työskentelyn FinFami Pohjanmaa ry:ssä.

Valmistuin vuonna 2013 Etelä-Pohjanmaan opistolta Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi, jonka jälkeen olen työskennellyt parissakin eri paikassa.

Harrastuksiini ja mielenkiinnon kohteisiini kuuluvat lenkkeily ja musiikki, jota myös itse teen, sekä ystävät ja perheeni.

Luonteeltani olen lojaali, huumorintajuinen, toisinaan liian suorasanainen mutta kuitenkin herkkä ja empaattinen ja aina valmis kokemaan jotain uutta.

Mielenkiintoni tätä työtä kohtaan heräsi jo nuorempana, kun itse toivoin että olisi ollut enemmän tietoa saatavilla mielenterveysongelmista kärsiville ja heidän omaisilleen.

Näin netissä ilmoituksen avoimesta työpaikasta ja päätin tarttua tilaisuuteen ja pistää hakemuksen sisään. Pääsin haastatteluun ja loput voit jo arvata.

Olen aina tahtonut työskennellä lasten ja nuorten parissa, ja sellaisessa ammatissa jossa voin auttaa muita. Ja erityisesti sellaisten lasten ja nuorten kanssa jotka ovat jo pieneen ikäänsä katsottuna kokeneet, nähneet ja kuulleet enemmän kuin olisi tarvetta.

Tahdon omalta osaltani olla jakamassa tietoa yhdistyksestä ja avun saamisesta, niille nuorille, joiden lähiomainen kärsii mielenterveys ongelmista ja joille kynnys hankkia apua, on tähän asti ollut liian korkea.


Inga kommentarer:

Skicka en kommentar